Hiilijalanjälkiopeista apua ravinnejalanjälkeen?

Hiilijalanjälkiopeista apua ravinnejalanjälkeen?

Kaisa Grönman

Elinkaarimallintaminen ja siihen liittyvien ohjeistojen tunteminen on arkipäivää työssäni Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla. Niinpä omalta osaltani on helpointa aloittaa ravinnejalanjälkiajattelu ottaen oppia jo olemassa olevista jalanjälkimenetelmistä, etsien niistä hyviä käytänteitä tai ajatuksenherättäjiä. Ravinnejalanjäljen rakentamisessa voi soveltaa osia nyt arkipäiväistyneestä hiilijalanjäljestä. Hiilijalanjäljelle tarkoitettua ISO 14067 standardia edelleen odotellessa, tutustutaan nyt hiilijalanjäljelle tehtyyn tuoreimpaan ohjeistukseen, vuonna 2011 julkaistuun World Resources Institute ja World Business Council for Sustainable Development -järjestöjen tuotteiden hiilijalanjäljen laskemiseen tarkoitettuun ohjeeseen: Product Life Cycle Accounting and Reporting Standard.

Hiilijalanjälkeä kuluttajat saattavat jo suosia ja vaatia, ravinnejalanjälkeä ei vielä osata kaivata. Jotta lukemalla on mitään merkitystä, on sitten kyse hiili- tai ravinnejalanjäljestä, on sen suuruutta pystyttävä arvioimaan ja suhteuttamaan esimerkiksi toisiin tuotteisiin. Laskelman on myös oltava luotettava, ja mikäli mahdollista, perustustuttava yhtenäisiin sopimuksiin ja laskentaperiaatteisiin, jotta vertailtavuudella on pohjaa. GHG Protocol määrittelee tietyt periaatteet, joita on noudatettava hiilijalanjälkilaskennassa. Näitä ovat tarkastelun relevanssi, eli se, että tarkastelusta todella on hyötyä aiotussa tarkoituksessa. Seuraavana mainitaan täydellisyys, kaikki merkittävät seikat on siis huomioitu tarkastelussa ja ulkopuolelle rajattujen poisjättö on perusteltu. Kolmantena periaatteena on johdonmukaisuus, tarkoittaen, että kaikki käytetyt menetelmät, data ja oletukset mahdollistavat tulosten tarkoituksenmukaisen arvioinnin. Neljäntenä mainitaan läpinäkyvyys. Raportoinnissa on siis dokumentoitava kaikki tärkeät tuloksiin vaikuttavat seikat, kuten oletukset, tietolähteet, arviot ja raportin on kuvattava sitä, mitä on tehtykin. Viidentenä ja viimeisenä periaatteena on tarkkuus, eli laskenta on tehty aiottua tarkoitusta vastaavalla tarkkuudella ja epävarmuuksista on päästy eroon niin pitkälle kuin mahdollista. Nämä periaatteet ovat käypiä aina elinkaariarviointia tehdessä. Samat periaatteet ovat myös perusteltuja ja tavoitteena myös ravinnejalanjäljen määrittelyssä ja laskennassa.

GHG Protocol määrittelee, että hiilijalanjäljen laskemisessa on huomioitava hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4), typpioksiduuli (N2O), rikkiheksafluoridi (SF6), perfluorihiilivedyt (PFC-yhdisteet), ja fluorihiilivedyt (HFC-yhdisteet), joita syntyy päästöinä ilmakehään ja joita sidotaan ilmakehästä. Myös ravinnejalanjälkeä laskettaessa, on tärkeää ensinnäkin määritellä, mitä ainevirtoja otetaan huomioon: Olemme alustavasti suunnitelleet keskittymistä typpeen ja fosforiin. Kaliumilla on vaikutusta ravinteena kasvien aineenvaihduntaan ja sen puute heikentää myös muiden ravinteiden hyväksikäyttöä, joten voikin hyvin pohtia, tulisi myös se ottaa mukaan ravinnejalanjälkeen. Toiseksi, on mietittävä, mitä typen, fosforin (ja kaliumin) yhdisteitä otetaan tarkasteluun mukaan. Otetaanko esimerkiksi vain ne virrat, joilla on ns. vaikutusta ravinnekuormaan vesistöissä sekä maaperässä ja voidaanko esimerkiksi ilmakehän typpi (N2) jättää huomioimatta.  Kolmanneksi on mietittävä, laskemmeko ravinteiden kulutusta vai ravinnepäästöjä vai jotakin yhdistelmää näiden vaihtoehtojen väliltä.

GHG Protocol määrittelee, että tuotteesta vapautuvien kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi on määriteltävä tuotteen varastoiman hiilen määrä jätteenä käsittelyn jälkeen. Esimerkiksi, jos tuote päätyy kaatopaikalle tai säilyy muuten hajoamatta, on silloin ilmoitettava sidotun hiilen määrä. Ravinnejalanjäljen kannalta ajatus on myös mielenkiintoinen. Meidän on määriteltävä, mitä ravinnevirtoja ja -varastoja otamme tarkasteluun huomioon, ja miten. Elintarvikeketjussa voidaan määritellä olevan kolmenlaisia ravinnevirtoja: ketjun tuotetta varten haltuun otetut ravinteet (esim. lannoitteet, lanta, maaperän ravinteet); lopputuotteen sisältämät ravinteet; sekä ketjusta poistuvat ravinteet. Jälkimmäiset voidaan jakaa vielä kahteen: ravinteisiin, jotka päätyvät takaisin kiertoon esimerkiksi jäteveden puhdistuksen lopputuotteena, sekä täysin elintarvikeketjun ulkopuolelle poistuvat ravinteet eli luontoon vapautuvat päästöt. Ravinnejalanjälkeä määritellessä on tehtävä päätös, tarkastelemmeko sekä ravinnesyötteitä, ja -tuotoksia, vai myös ravinnevarastoja. GHG Protocol määrittelee myös, että mikäli vain on mahdollista arvioida maankäyttötavan vaikutusta maaperän hiilivaraston määrään, se voidaan ottaa mukaan tarkasteluun. Maankäyttötavalla tässä tarkoitetaan esimerkiksi sadonkorjuuta tai lannoittamista.

Kuten kaikessa elinkaariarviointiin perustuvassa analyysissä, tulokset ovat vain niin hyviä, kuin hyvää lähtötietoa on käytettävissä. GHG Protocol määrittelee tiedolle viisi laatuindikaattoria: teknologinen edustavuus, maantieteellinen edustavuus, ajallinen edustavuus, täydellisyys (prosessin tilastollisen edustavuuden suhteen) sekä luotettavuus. Nämä laatuindikaattorit ovat hyviä ohjenuoria myös ravinnejalanjälkeen.

Ravinnejalanjälkeä määriteltäessä on kuitenkin monta haastetta edessä liittyen edellä mainittuihin laatuindikaattoreihin. Teknologisen edustavuuden suhteen esimerkiksi on olemassa monta erilaista tapaa, jolla lannoite levitetään pelloille. Erilaisilla lannoitusmenetelmillä on vaikutusta siihen, miten kasvi saa ravinteen käyttöönsä, ja minkä verran ravinteista menee hukkaan huuhtoumien mukana tai varastoituu maaperään. Samoin luomuviljelyllä ja tavanomaisella viljelyllä on paljon eroja niin viljelytekniikoissa, ravinnekierroissa, kuin syntyvässä tuotehävikissäkin, joten teknologisen edustavuuden kannalta on tärkeää tarkastella järjestelmiä eroineen omina systeemitarkasteluineen.  Maantieteellisen kattavuuden suhteen suuria haasteita on odotettavissa, jos halutaan tarkastella yksittäisten, kotimaisten elintarvikkeiden sijaan koko kansantalouden ravinnejalanjäljen erityispiirteitä. Suomeen tuodaan paljon elintarvikkeita ja kulutushyödykkeitä ulkomailta, ja niiden ravinnejalanjäljen selvittäminen tuottaa haasteita. Vastaavasti, olisiko tällöin huomioitava vientituotteiden mukana Suomen rajojen ulkopuolelle karkaavat ravinteet? Ajallisessa edustavuudessa haasteena on saada tarkasteluun tarpeeksi edustavia, eli pitkiä aikasarjoja viljelystä, jotka ottaisivat huomioon vuosittaiset satovaihtelut ja kesantokierrot. Tavoite lähtötiedon täydellisyydestä ja luotettavuudesta on aina haasteellinen riippumatta siitä, mitä tarkastellaan. Lienee kuitenkin mahdollista saada edustavaa, täydellistä luotettavaa tietoa, jos varsinkin hankkeen alkuvaiheessa rajaa tarkastelunkohteen tiettyihin case-elintarvikkeisiin.

Nämä päällimmäisinä ajatuksina hiilijalanjälkiohjeistuksen pohjalta. Seuraavaksi ajattelin paneutua vesijalanjälkeen, jolla sisällöllisesti voi olla enemmän yhtymäkohtia ravinnejalanjäljen kanssa, mutta jolle ei ole tehty vielä yhtä pitkälle vietyjä ohjeistuksia, kuin hiilijalanjäljellä.