Kalium – pääravinteista viimeisenä muttei vähäpätöisenä

Kalium – pääravinteista viimeisenä muttei vähäpätöisenä

Jenni Ypyä

Kalium jää helposti varjoon ravinnekeskustelussa, koska typen ja fosforin käyttöä seurataan niin tiiviisti ympäristötuen piirissä. Kasvien kaliumin saannista kannattaa silti huolehtia, sillä kalium vaikuttaa hyvin moneen keskeiseen elintoimintoon. Kasvi tarvitsee kaliumia vesitalouden säätelyyn, yhteyttämistuotteiden kuljettamiseen sekä entsyymien aktivoimiseen (kalium aktivoi yli 60 entsyymiä!). Kalium parantaa myös kylmän- ja korrenkestävyyttä, sekä osallistuu viljan jyvien täyttymiseen. Jos kasvi kärsii kaliumin puutteesta, heikkenee myös muiden ravinteiden hyväksi käyttö, esimerkiksi valkuaisaineita ei muodostu, vaikka typen saanti olisi kunnossa.

Luonnossa kaliumia esiintyy merivedessä sekä mineraaleissa, kuten maasälvässä tai kiilteessä. Lannoitusraaka-aineena käytetään yleisimmin kaliumkloridia ja – sulfaattia, joista kaliumsulfaattia tuodaan pääosin Saksasta ja Venäjältä. Poltetun kasvimateriaalin tuhkassa on suhteellisen runsaasti kaliumia, mikä tarjoaa varteenotettavan vaihtoehdon mineraalilannoitusten käytölle ja ravinteiden suljetummalle kierrolle.

Kaliumlannoitus on perinteisesti perustunut viljavuusanalyysin kaliumlukuun (mg K/l maata; hapan ammoniumasetaattiuutto). Kaliumin käyttömäärät ovat hieman pienentyneet viime vuosien aikana. Suomessa kaliumia on käytetty mineraalilannoitteen muodossa vuosina 1999, 2007 ja 2010 samaisessa järjestyksessä 68043, 52942 ja 34999 tonnia (Eurostat 2011). Karkeissa kivennäismaissa ja turvemaissa on luontaisesti niukasti kaliumia. Näillä mailla lisätty kalium-lannoite myös huuhtoutuu suhteellisen helposti. Huuhtoumat ovat olleet savimailla noin 10 kg/ha. Kaliumin ei ole kuitenkaan todettu aiheuttavan haitallisia vaikutuksia ympäristöön tai juomaveteen, eikä sillä ole rehevöittävää vaikutusta kuten typen ja fosforin huuhtoumilla on (IPI K Centre; Kauppila 2011).

Peltotutkimuksissa pieniä määriä kaliumia on mitattu huuhtoutuvan alempiin maaperän kerroksiin sekä pohjavesiin saakka. Kaliumin pieni määrä juomavedessä ei ole haitallista, sillä myös keho tarvitsee kaliumia. Lannoitekäytön lisäksi kaliumkloridia kulkeutuu vesistöön myös teiden suolaamisesta johtuen. Kaliumkloridi on hyvin helppoliukoinen, ja Suomessa sekä muualla maailmassa kaliumkloridi onkin päässyt pilaamaan pohjavesiä. Tällöin kuitenkin kloridi on se ongelma, sillä korkea kloridipitoisuus saattaa lisätä metallisten vesijohtojen syöpymistä. Putkista liukenee lähinnä rautaa, kuparia ja sinkkiä.

Kestämättömään maatalouden harjoittamiseen kalium liittyy lähinnä mineraalilannoitekäytön kautta, kaliumin louhintaan ja kaliumia sisältävien mineraalilannoitteiden valmistukseen kuluneen energian ja kuljetusten myötä. Koska kaliumin suhteen vähäreservisissä maissa tapahtuu myös huuhtoumia, lannoituksen tarkentaminen on oleellista ylijäämäravinteiden välttämiseksi. Kaliumin riittävyys ravinnelähteenä ei ole kriittinen, kuten fosforin kohdalla on. Keskitymme Ravinnejalanjälki-työssä typen ja fosforin ravinnekiertojen mallintamiseen, jättäen kaliumin taustalle unohtamatta kuitenkaan sen tärkeää roolia pääravinteena. Olennaista on myös ottaa huomioon typen käytön tehokkuuden tarkastelussa kasvin riittävä kaliumin saanti.

 

Lisätietoa:

Euroopantasoiset lannoitustilastot: Fertiliser consumption and nutrient balance statistics.

Eviran ohje 18222/1. Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet 3, Elintarvikkeet.

Hellstén, P., Nystén, T., Kokkonen P., Valve M., Laaksonen T., Määttä T. ja Miettinen I. 2002. Vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden kulkeutuminen pohjaveteen. Suomen ympäristö: 552.

IPI K Centre. International Potash Institute. http://www.ipipotash.org/en/k-center/detail.php?i=1

Kauppila J. Kalium - monessa mukana. Leipä leveämmäksi 3/2011

Kärki S. 2006. NPK-lannoitteiden tuotanto. Lappeenrannan teknillinen yliopisto

http://www.yara.fi/fertilizer/fertilizer_facts/crop_nutrition/major_nutrients/index.aspx