Näkymiä tulevaisuuden ruoasta

Näkymiä tulevaisuuden ruoasta

Jenni Ypyä

Ympäristö muodostaa tärkeimmät rajoitteet globaalille ruoan tuotannon kehittymiselle. Riittääkö raaka-aineresursseja tulevaisuudessa? Muodostuuko ruoasta merkittävin pelinappula kansainvälisessä politiikassa? Mitä mahdollisuuksien ruokaa ympärillämme kasvaa – tiedostamattamme? Futures for Food – konferenssissa hahmottui, minkä asioiden ympärille tulevaisuuden ruokaa luodaan.

Avauspuheenvuorossa MTT:n professori Sirpa Kurppa nimesi ruokajärjestelmän olevan historiallisen muutosvaiheen edessä.  Tulevaisuuden ruoantuotanto tasapainoilee väestönkasvun myötä resurssien saatavuudesta: vedestä, energiasta, viljelymaasta sekä lannoitteiden raaka-aineista. Uusia teknologioita tulee kehittää ilmastonvaikutusten ja muiden ympäristörasitteiden vähentämiseksi, käyttöön otettujen ravinteiden kierrättämiseksi sekä uusien vihreän energian lisäämiseksi.

Olemme ympäristön antamien resurssien ehdoilla, ja niiden kuluttaminen tulisi olla pitkänäköistä, maankäyttö- ja raaka-aine resursseja mahdollisimman tehokkaasti hyötykäyttäen. Väkiluku kasvaa 6,7 miljardista 9 miljardiin YK:n väestöennusteen mukaan vuoteen 2050 mennessä. Vaikka tuotamme nykyään enemmän ruokaa, kuin koskaan ennen, maailman nälkä ei ole siltikään poistunut. Maailmanlaajuisesti ylipaino onkin aliravitsemusta yleisempi terveysongelma. Verrattaessa länsimaiden ruokatottumuksia siihen, mitä energiatarpeita ihmisillä on, ollaan suuren eron edessä. Vapaiden, usein vääristyneiden ruokavalintojen tekeminen aiheuttaa Suomessakin tutuksi tulleita terveysongelmia, joiden hoitaminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi pitkällä aikavälillä. Tulisiko tulevaisuuden ruokapolitiikassa ohjata siis kuluttajia terveellisten ja tarpeellisten ruokavalintojen tekemiseen erinäisillä ohjauskeinoilla?

Futures for Foods- konferenssin mukaan tulevaisuuden ruoka rakentuu kestävään ruoantuotantoon, toimivaan ja oikeudenmukaiseen ruokapolitiikkaan, lähiruoan mahdollisuuksiin, globaalin ruokaturvan varmistamiseen (eli ruoan riittävyyteen), turvallisen ja ravinteikkaan ruoan tuottamiseen sekä kulutustottumusten ohjaamiseen kestävämpään suuntaan. Lisäksi pureuduttiin tulevaisuuden tutkimuksen työkaluihin ja menetelmiin, sekä heräteltiin vanhanaikaista ”lapset ulos luontoon ihmettelemään”- ajatusmaailmaa. On todettu, että lapsena opitut mallit ohjaavat pitkälti toimintatapoja myöhemmin. Kestävyysajattelua ja ruokakasvatusta tulisi lisätä kouluihin, ja sitä varten onkin erilaisia kokeiluja ollut (Julkaisu ruokakasvatuksesta)

Ympärillämme kasvaa suuria määriä hyvää ravintoa, kunhan vain avaamme silmiämme hieman tavallisista tottumuksista. Madot, heinäsirkat, kuoriaiset ja erilaiset luonnon kasvit sisältävät arvokkaita ravinteita ja kivennäisiä, joita ymmärretäänkin käyttää kaukomailla ravitsemuksessa hyväksi. Kaikki on tottumuksesta kiinni. Minkä takia lisäksi lennättää ”superfoodia” meren takaa, kun alueittain omat mustikat mätänevät metsään?

Hollantilaisen yliopiston professori Mark J. Post esitteli huikeaa laboratoriotyötä, ihan tulevaisuuden varalta; Lihan kulutus tulee WHO:n raportin mukaan kaksinkertaistumaan tulevien 40 vuoden aikana. Jos nyt maapallon viljelymaista on 70 % lihan tuotannon käytössä, perinteisen lihan tuotannon rajat tulevat melko pian vastaan. Tähän vastauksena, lihan hinnan kivutessa mahdollisesti korkeuksiin, tutkimusryhmä rakensi itse pihvin hampurilaissämpylöiden väliin, täysin laboratoriotyönä, soluviljelyn avulla. Näytetyllä videolla ”tuottajat” söivät hyvällä ruokahalulla itse valmistettua pihviä - mikä oli kuvien perusteella rakenteeltaan ja ulkonäöltään täysin normaalipihvin veroinen! Mitä nyt tuotannossa on vielä hiomista, ennen kaikkea kannattavuuden suhteen - parin sadan gramman painoinen pihvi maksoi tuhansia euroja.

Tulevaisuuden ruoan asiantuntija Hanni Rützler Itävallasta piti vaikuttavan esityksen niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin kokkaustaidoista – mihin ne ovat hävinneet?? Kulinaristiseen elämäntapaan ohjaavat kokkiohjelmat vääristävät arjen taitoja: perusruoka kausittaisista raaka-aineista pitäisi olla jokaiselle kansalaiselle opetettava perustaito. Ruoan arvostaminen, ruoan valmistaminen ja siitä nauttiminen yhdessä lisäävät tunnettavasti ruokailunautintoa. Osaavatko ala-asteikäiset lapsenne kuvailla, miltä ruoka maistuu? Vai onko ruokailuhetki opetettu ”pakkorituaaliksi”, jota on nyt vain säännöllisesti suoritettava kasvaaksemme? Osaatko itse tunnistaa ruoan perusmaut: suolaisen, makean, karvaisen, happaman ja umamin? Myönnän, että viimeisen kohdalla itselläkin on opettelua, enkä varmasti ole ainoa. Mutta laskekaamme rimaa, ja pyytäkäämme naapureita syömään kesäillan kunniaksi, ihan vain juuressosekeitolle!