Pakkaukset elintarvikeketjun ravinnejalanjäljessä

Pakkaukset elintarvikeketjun ravinnejalanjäljessä

Kaisa Grönman

Pakkaukset edustavat elintarvikeketjussa välttämättömiä apukomponentteja, joita tarvitaan, jotta tuote voi siirtyä elintarvikeketjussa eteenpäin. Koska elintarvikeketju ei voi toimia ilman pakkausta, voidaan ajatella, että pakkauksen tarvitsemat ravinnesyötteet ja -päästöt on huomioitava tarkastelussa vähintään elintarviketta lähinnä olevan kuluttajapakkauksen osalta. Toisaalta on muistettava, että pakkaus on komponentti, joka voidaan milloin tahansa vaihtaa toisenlaiseen. Vaihtamisella ei ole merkitystä itse elintarvikkeen ravinteiden käytön tehokkuuteen, ellei uusi pakkaus vähennä tai lisää hävikkiin päätyvän ruuan määrää. Mikäli ravinnejalanjäljesssä otetaan huomioon pakkaus ja sen elinkaari, on suositeltavaa, että pakkauksen osuus ilmoitetaan erikseen. Näin ollen ei hämärretä itse ruokatuotteen ravinnejalanjälkeä komponentilla, joka on käytännössä pakollinen mutta myös vaihdettavissa toiseen.

Kun tarkastellaan LCA-tutkimuksia, joissa on tarkasteltu sekä elintarvikkeen että pakkauksen rehevöittäviä ja happamoittamia päästöjä, huomataan, että pakkauksen osuus on hyvin pieni: Kinkkuleikkeleelle ja ruispalaleivälle tehdyissä tutkimuksissa havaittiin, että pääasiassa muovista ja paperipohjaisesta materiaalista valmistettujen pakkauksen osuus rehevöitymis- ja happamoitumispotentiaalista on ainoastaan noin yhden prosentin verran tuote-pakkauskombinaation kokonaisvaikutuksista (Silvenius et al. 2013). Kahville ja voille sekä niiden pakkauksille tehdyssä LCA:ssa pakkausten osuus ympäristövaikutuksista havaittiin myös pieneksi, esimerkiksi kahvipakkausten rehevöittävät vaikutukset olivat alle yhden prosentin (Büsser & Jungbluth 2009). Kartonki- ja muovipohjaisten jugurttipakkausten tarkastelussa pakkauksen rehevöitymispotentiaali oli myös noin yhden prosentin luokkaa, happamoitumispotentiaali hieman suurempi, mutta silti alle viisi prosenttia kokonaishappamoitumispotentiaalista (González-García 2012). Myös Silvenius et al. (2013) tulokset soijapohjaiselle jugurttijuomalle ovat samansuuntaiset, muovinen pikaritölkki muodostaa n. 20% happamoittavista päästöistä, rehevöitymisvaikutuksen ollessa vähäisempi. Viinille tarkoitettujen lasipullojen rehevöitymispotentiaali on myös hyvin pieni viininviljelyn aiheuttaessa miltei kaikki rehevöittävät päästöt (Gazulla et al. 2010). Edellä esitetystä linjasta poiketen lasin valmistus aiheuttaa suuret happamoittamat päästöt, n. 40% kokonaispäästöistä (Gazulla et al. 2010)

Koska pakkaus useimmiten eivät muodosta suurta osaa ravinnepäästöistä, ja ravinneresurssien kulutukselta ei voida pakkausten suhteen kokonaan välttyä, (sillä pakkaukset ovat välttämätön osa elintarvikeketjua), pakkausten ravinnejalanjäljen tarkasteluun ei katsota tarvittavan tuotejärjestelmäkohtaista, spesifiä tietoa. Näin ollen suositellaan käytettävän tietokantatietoa, jota on pakkauksista saatavilla esimerkiksi muoveista Plastics Europe:lta, aaltopahvista FEFCO:lta, kartongista Pro Carton:lta ja alumiinista European Aluminium Association:lta (EAA). 

 

Lähteet

Büsser & Jungbluth. 2009. The role of flexible packaging in the life cycle of coffee and butter. International Journal of Life Cycle Assessment. 14 (Suppl 1): pp 80-91

Gazulla, Raugei & Fullana-i-Palmer. 2010. Taking a life cycle look at crianza wine production in Spain: where are the bottlenecks? International Journal of Life Cycle Assessment, vol. 15, Issue 4, pp 330–337.

González-García, Castanheira, Dias & Arroja. 2012. Environmental life cycle assessment of a dairy product: the yoghurt. International Journal of Life Cycle Assessment, vol. 18, pp. 796–811

Silvenius, Grönman, Katajajuuri, Soukka, Koivupuro & Virtanen. 2013. Role of household food waste in comparing environmental impacts of packaging alternatives. Packaging Technology and Science. Julkaistu online-versiona.