Väestö lisääntyy – enemmän ruokaa ja lannoitteita!

Väestö lisääntyy – enemmän ruokaa ja lannoitteita!

Jenni Ypyä

Maapallolla on tänä päivänä yli 7 miljardia tallaajaa. Jos koko maapallon ihmiset söisivät kuten suomalaiset, tarvitsisimme 3 maapalloa tuottaaksemme tarvittavan määrän ruokaa. Korkean tulotason maiden ekologinen jalanjälki onkin viisinkertainen matalan tulotason maihin. Lannoitteita valmistetaan maailmalla kiihtyvällä tahdilla ruoan tuotannon tarpeisiin. Vuonna 2009/2010 reaktiivista typpeä saatettiin kiertoon lannoitteiden myötä 101,9 miljoonaa tonnia, fosforilannoitteen (P2O5) kulutus oli 37,4 miljoonaa tonnia sekä kaliumin (K2O) 23,6 miljoonaa tonnia maailmanlaajuisesti (IFA). Globaali ravinteiden käyttö on noususuuntaista, ja vuosittaisen kasvun on arvioitu olevan typelle, fosforille ja kaliumille 1,8; 2,9 ja 5 %.

Kuten ruoan jakautuminen, myöskään lannoitteiden kulutus ei jakaudu maapallolla tasaisesti. Lannoitteita käytetään selkeästi eniten Itä- ja Keski-Aasiassa. Esimerkiksi typpeä käytettiin vuosina 2007 – 2011 Itä- ja Keski-Aasiassa yhteensä 58 % maailman typpilannoitekulutuksesta, kun Pohjois- Amerikassa kulutus oli 13,5 % ja Länsi-Euroopassa 8,4 % maailmalla tuotetusta lannoitemäärästä (FAO 2008). Fosforin ja kaliumin käyttö jakautuu pääpiirteittäin yhtäläisesti maanosien kesken.

Fosforilannoite valmistetaan fosforikivestä. Fosforivarat sijaitsevat maantieteellisesti muutaman valtion alueella, joten hinta ja saatavuus ovat herkkiä poliittisille kädenväännöille. Tärkeimmät fosforivarat ovat USA:ssa, Kiinassa ja Marokossa, ja USA onkin maailman suurin fosforin tuottajamaa. Niin sanotut helpot fosforivarannot uhkaavat kulua vähiin kiihtyneen lannoitetuotannon myötä, jolloin vähemmän laadukkaan fosforikiven puhdistaminen ja valmistus lannoitteeksi tarkoittaa suurempaa energiankulutusta sekä kalliimpaa lannoitehintaa. Tämä kasvattaa lannoitteiden epätasaista saatavuutta globaalisti ajatellen.

On laskettu, että kg typpilannoitetta (NH3NH4) vaatii 36 MJ energiaa, mikä tarkoittaa 1 l öljyä ja toisaalta 2,38 kg vapautuvaa hiilidioksidia. Lannoitevalmistus on onneksi kuitenkin edistynyt, sillä sukupolvi sitten 1 kg typpilannoitteen valmistamiseen kului lähes 1,5 l öljyä. Tehokkainta tekniikkaa käytettäessä Euroopassa saadaan tuotettua kilo ammoniakkia 31,8 MJ energialla, mikä tarkoittaa 2,2 kg vapautuvaa hiilidioksidia (Yara).

Vaikka globaalisti lannoitemäärät ovat jatkuvassa nousussa, Suomessa onneksi kulutetut lannoitemäärät ovat olleet laskussa viime vuosien aikana. Suurimmat pudotukset ovat tapahtuneet fosforin ja kaliumin kohdalla: kun fosforin käyttö oli vuonna 1999 Suomessa 22,7 kilo tonnia (106 kg), 2010 sitä käytettiin enään 13,5 kilo tonnia. Typen kohdalla vastaavat luvut olivat 176 ja 145,4 kilotonnia, sekä kaliumin 68 kilotonnia ja 35 kilotonnia (Eurostat). Tämä on ollut suuntana myös useissa muissakin Euroopan maissa, joskin taas eräät maat ovat koventaneet panoksiaan. Koska Suomessa käytettävien lannoitteiden raaka-aineet tai energian saanti ovat riippuvaisia globaaleista resursseista, olemme samassa veneessä kuin muutkin maat hintojen heilahtelun tai saatavuuden myrskyissä.

Ravinteiden mahdollisimman tehokas kierrättäminen ja biologisen typen sidonnan maksimointi viljelyssä säästäisivät fossiilisia energian lähteitä sekä rajallisia ravinnevaroja huomattavasti. Ennen maatalouden tehostumista eläinten ja myös ihmisten lanta käytettiin tehokkaasti hyväksi pellon lannoitteena. Lisäksi 1800- luvun puolivälissä keksittiin alkaa käyttää guanoa eli merilintujen ja lepakoiden ulostetta lannoitteena, sillä uloste sisältää runsaasti typpeä ja fosforia. Vihreän vallankumouksen (1960–1985) myötä maatalous muuttui luomuviljelystä tehoviljelyksi, jolloin uusia viljelytekniikoita otettiin käyttöön: koneistuminen, lannoitteet, torjunta-aineet ja keinokastelu. Näiden toimenpiteiden avulla viljasadot saatiin maailmanlaajuisesti jopa kolminkertaistumaan. Tilan ulkopuolelta hankittujen epäorgaanisten lannoitteiden käyttö on ollutkin suurinta 1960- luvun lopulta 1990-luvun alkuun Suomessa.

Tänä päivänä, kun syömme itsemme ähkyyn tuottamallamme ruoalla ja pilaamme vesistöt ja ilmakehämme suurilla tuotantopanoksilla, on vara kysyä: onko tämä kaikki tarpeen, vai selviäisimmekö vähemmällä?

Viljelyssä juurilleen palaamista on harjoiteltu suosiota kasvattaneen luomuviljelyn lisäksi erilaisissa kaupunkiviljely-projekteissa, jopa niin urbaanissa paikassa kuin Pasilan ratapihalla (Dodo). Täällä kasvihuoneen kasvien tarvitsemista ravinteista ainakin osa saadaan suljetun kierron avulla, kun ravintolan asiakkaat saavat tehdä tarpeensa kuivakäymälään. Bravo! Tästä on vielä matkaa yhteiskunnassa toimiviin tuotantojärjestelmiin, mutta jostakin pitää aloittaa. Miettikää sitä määrää, mitä yhdyskunnat eli kaupungit asukkaineen tuottavat ”lietelantaa” viemäriverkostoon, ja miten se hyödynnetään..kenen se pitikään keksiä turhake nimeltään vedellä huuhdeltava wc-pönttö…?

Jenni