Ajankohtaista

Ajankohtaista sivu esittelee mielenkiintoisia tapahtumia sekä antaa juttuvinkkejä.

Osallistu keskusteluun kirjautumalla Foorumi sivulle

Ajankohtaista

Etsi ajankohtaista otsikoista

Nuts-hankkeen lähestyessä loppuaan päätimme yhdistää hankkeen vuosi- ja loppuseminaarin. Tilaisuus järjestetään yhdessä Elävä Itämerisäätiön (BSAG) kanssa Helsingissä 10.2.2015. Tarkempia tietoja seminaarista tulee syksyn kuluessa ajankohtaista palstallemme.

Nuts-hankkeen viimeinen vuosi käynnistyi. Alkaneen vuoden aikana keskitymme hankkeessa kertyneiden, arvokkaiden havaintojen, kommenttien, aineistojen, sidosryhmämielipiteiden, laskelmien ja muiden tietolähteiden analysointiin ja dokumentointiin. Tavoitteena on julkaista kuluvan vuoden aikana useita tieteellisiä artikkeleita sekä tietysti kertoa samat asiat lyhyesti ja ytimekkäästi ravinnetarinoissamme.

Aloitimme vuosiseminaarissa kerroimme hankkeen puitteissa toteutetuista niche-teknologioihin liittyvistä tutkimuksista ja selvityksistä. Tulevaisuuden lounaalla osallistujat pääsivät vertailemaan kahden lounasvaihtoehdon, Paikallinen kierrätys ja Globaali ekotehokkuus, maistuvuutta. Lounaan jälkeen jatkoimme myös aikaisempien tapahtumien viittoittamaa polkua kohti kestävää ravinnetaloutta pohtimalla tulevaisuuden ruokalautasten sisältöä tutkimusnäkökulmasta.

 

Vuosiseminaariesitykset ja yhteenvedot löytyvät klikkaamalla alla olevan seminaariohjelman esitysotsikkoa.

Nuts-hankkeen vuosiseminaarissa 17.9. konkretisoitiin kestävän ravinnekierron tutkimustuloksia tarjoamalla tulevaisuuden ravinnekestävälounas. Lounasvaihtoehtoja oli kaksi: Paikallinen kierrätys ja Globaali ekotehokkuus.

 

Osallistujat arvioivat lounaan maukkaaksi eikä tulevaisuuden mahdolliset muutokset ruokavaliossa tuntuneet huolettavan seminaariväkeä - kylläinen olo tuli myös kasviksista, silakasta ja quornista.

 

Vuosiseminaarin esitykset julkaistaan Ajankohtaista-palstalla pian.

 

 

Tule mukaan kuulemaan uusimpia tuulia kestävän ravinnetalouden tekniikoista sekä arvioimaan tulevaisuuden ruokalautasien maistuvuutta tiistaina 17.9.2013.

 

Ilmoittaudu tästä: https://www.webropolsurveys.com/S/DA9A86D32F10ACFE.par

 

Vielä halusin kiittää seminaarista. Nuts-projektin vuosiseminaari oli hieno tilaisuus käsitellä tärkeitä ravinnetalouden tekniikan kysymyksiä. Sielä opimme paljon ruokalautastemme tulevaisuuden sisällöstä. Kiittäen, <a href="http://www.rantapallo.fi/minaita/">Jaakko Salo</a>.

Nuts-hankkeessa tutkitaan myös erilaisia niche-tekniikoita, joilla voitaisiin ratkaista tulevaisuuden ravinnekiertohaasteita. Tällä hetkellä niche-tekniikoiden ympärillä on tekeillä kolme diplomityötä. Töitä toteuttavat Lappeenrannan teknillisen yliopiston ympäristötekniikan opiskelijat, Piia Kainulainen ja Tuomas Strand, sekä Lappeenrannassa kaksoistutkintoa suorittava Pietarin kansallisen mineraaliresurssi yliopiston (National Mineral Resource University, St. Petersburg) opiskelija, Liliia Moldakhovskaya. Seuraavassa opiskelijoiden mietteitä työstään.

Kiinnostaako kestävän ravinnetalouden muutokset meillä ja muualla? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan lisää aihepiiristä tiistaina 30.10.2012 Hotelli Scandic-Simonkenttään, Helsinkiin.

Twenten yliopiston professori, Thomas Hoppe, kertoo Hollannin kokemuksista systeemisen muutoksen tiellä kohti kestävää ravinnetaloutta. Lappeenrannan yliopiston professori Lassi Linnanen kartoittaa Suomen kestävän ravinnetalouden prosessia. Alustusten pohjalta keskustelemme Hollannin kokemusten soveltuvuudesta Suomen oloihin ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tule mukaan visioimaan Suomen kestävän ravinnetalouden tulevaisuutta tiistaina 18.9.2012 Haikon kartanoon Porvooseen.

NUTS – Suomi kestävän ravinnetalouden mallimaaksi -hanke on osa Tekesin Tie kestävään talouteen –ohjelmaa. NUTS on kolmivuotinen hanke, jonka tavoitteena on luoda polkuja kohti kestävää ravinnetaloutta.