Ravinnejalanjälki

Ravinnejalanjälki

Jenni Ypyä toimii tutkijana MTT:llä (Maa-ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), jossa päätutkimuksen kohteet ovat kestävän elintarviketalouden edistäminen sekä ravinnekierto erilaisissa elintarvikeketjuissa. Kaisa Grönman työskentelee tutkijana Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla elinkaarimallinnuksen parissa. Blogissa kerrotaan kehitettävän ravinnejalanjälki-laskentamallin työstämisestä. Ravinnejalanjälki määritetään tässä ensisijaisesti elintarvikejärjestelmän typelle ja fosforille.

Ravinnejalanjälki

Hae ravinnejalanjälkien otsikoista
Jenni Ypyä

Maapallolla on tänä päivänä yli 7 miljardia tallaajaa. Jos koko maapallon ihmiset söisivät kuten suomalaiset, tarvitsisimme 3 maapalloa tuottaaksemme tarvittavan määrän ruokaa. Korkean tulotason maiden ekologinen jalanjälki onkin viisinkertainen matalan tulotason maihin. Lannoitteita valmistetaan maailmalla kiihtyvällä tahdilla ruoan tuotannon tarpeisiin.

Jenni Ypyä

Saaneen ilokseni ilmoittaa, että kirjoitusremmiin astuu uusi blogisti Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, väitöskirjansa kanssa loppusuoralla oleva Kaisa Grönman, jonka asiantuntemusalaa on ennen kaikkea ympäristövaikutusarviointi elinkaarimallinnuksen avulla. Väitöksessään Kaisa tutkii pakkausten ympäristövaikutuksia elintarvikeketjussa.